Kaakelikeskus

”Me Kaakelikeskuksessa uskomme, että tilan kuuluu olla käyttäjänsä näköinen. Ihmisiä ei ole tehty saman muotin mukaan, eikä kotien tarvitse olla samannäköisiä.

Me emme ole koskaan tyytyneet tavallisiin pintoihin, eikä sinunkaan tarvitse. Kun tulee aika rakentaa unelmiesi kylpyhuone, anna sen heijastaa kuin peili juuri omaa tyyliäsi.

Olemme 45 vuoden ajan suunnitelleet yksilöllisiä laatoituksia, joista niin asiakkaamme kuin mekin olemme voineet olla ylpeitä. Valtava laattavalikoimamme ja taitava henkilökuntamme ovat mahdollistaneet sen.”

Kaakelikeskus on yksi Suomen suurimmista keraamisten laattojen ja oheistuotteiden maahantuojista. Palvelemme asiakkaitamme yli 40 vuoden kokemuksella. Valikoimastamme löytyy tuhansia laattoja koteihin ja toimitiloihin. Palvelemme omissa liikkeissämme neljällä paikkakunnalla ja koko maan kattavan jälleenmyyjäverkoston kautta. Rakennusliikeasiakkaitamme palvelee projektiosasto.

Vaalimme laadukasta palveluperinnettä. Haluamme auttaa asiakkaitamme löytämään kestävät ratkaisut ja omaan tyyliin sopivat laatat. Palveluksessasi ovat maan parhaat ammattilaiset ja lupaamme sinun saavan ystävällisen palvelun joka puolella Suomea.

Kaakelikeskus Oy
Hankasuontie 6
00390 Helsinki

Suurissa projekteissa laatoitussuunnitelman tekemiseen kannattaa varata aika myyjältä. Näin varmistamme että asiakkaamme saavat tarvitsemansa palvelun.

Puh. 09 – 5123 470
fax. 09 – 5123 4766
myynti(a)kaakelikeskus.fi

Aukioloajat
Ark. 8-19
La. 10-16

www.kaakelikeskus.net

kaakeli1